Hae tästä blogista

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Olen kuulemma kukkaispoika

Saksalainen tyttö vähän muokkaili mun kuvaa.

maanantai 18. elokuuta 2008

sunnuntai 17. elokuuta 2008

lauantai 16. elokuuta 2008

tiistai 12. elokuuta 2008

Trailer ja vasikka -yhdistelmä


Kyllähän se hienosti tulee perässä. Viellä kun sen saisi peruuttaessa kulkemaan nätisti.

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Rakkaus

Melkein jokaisessa elämässä on yksi ikuinen rakkaus. Muutamat elävät tämän ikuisesti rakastetun kanssa koko elämänsä ajan. Toinen vain jonkin vuoden, viikon tai tunnin.

torstai 7. elokuuta 2008

Herätyskello

Huoltoaseman pihalla asuva kukko herätteli jo kuuden jälkeen uuteen päivään.

keskiviikko 6. elokuuta 2008

maanantai 4. elokuuta 2008

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Petivaatteet

Kaikilla muilla on Scanian petivaatteet. Minä poikkean linjasta ja käytän Toy Story settiä.

Polkupyörän vienti kotiin

En sitten löytänyt pienempää vekotinta millä olisin saanut fillarin himaan.

perjantai 1. elokuuta 2008

Vanha auto ;->

Välillä joutuu ajamaan todella vanhoja autoja.

torstai 31. heinäkuuta 2008

tiistai 29. heinäkuuta 2008

Tein muutaman vohvelin iltapalaksi

Tosin luulen että yksi ilta ei taida riittää kaikkien syömiseen.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Kissat takaisin kotiin

Hain kissat tänään takaisin Turkuun äidin luota jossa ovat olleet hoidossa kohta pari kuukautta.

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Firman autojen kokous

Odottelemme Kapellskär:issä lauttaa Naantaliin.

torstai 24. heinäkuuta 2008

Ruuhkaa satamassa

Rødbyn satamassa oli hieman ruuhkaa kun olin taas kerran matkalla Saksaan.

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Puolikas + vasikka

Tänään olin toista kertaa liikkeellä moisella yhdistelmällä.

lauantai 19. heinäkuuta 2008

Iltalenkki


Iltaisin on hyvä tehdä pieni lenkki että uni tulee paremmin.

Tiikerin teurastus

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Erikoinen yhdistelmä

Tälläinen tuli bongattua ruotsalaisen huoltamon pihalta.

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Roskat roskiin

Finnlink:illä Naantali-Kapellskär välillä annetaan selvät ohjeet roskista.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Takaisin Suomessa

Laivalta lähtiessä firman yhdistelmät ajoivat lähituntumassa. Samalla laivalla oli 7 Termolinen autoa.

torstai 3. heinäkuuta 2008

B-juna

Firman b-juna yhdistelmä oli pitämässä taukoa samalla taukopaikalla kun ajoimme alaspäin.