Hae tästä blogista

maanantai 26. toukokuuta 2008

BE CE DE-ajokortti

Tänään tuli suoritettua CE-käsittelykoe ja ajotutkinto.

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Walkers vapaaehtoispäivät

Kaverit on mukavia kun ottavat kuvia toisten nukkuessa rauhallisesti.

perjantai 23. toukokuuta 2008

Iines 11v

Vanhemman kissani syntymäpäivät herkkujen merkeissä.

torstai 22. toukokuuta 2008

Viimeiset treenit

Peruutus kulmaan, irroitus ja kytkentä. Ihan kohtalainen aika kun aikaa saa käyttää 15min.

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Pentutapaaminen

Paikalla oli emo, täti, isä ja kaikki 6 pentua.

perjantai 16. toukokuuta 2008

Auton lastaustreenit

Harjoiteltiin trukilla lastausta ja lastin sitomista.

torstai 15. toukokuuta 2008

tiistai 13. toukokuuta 2008

Lisää peruutustreenejä

Tällä kertaa sorakasettiyhdistelmällä.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

lauantai 10. toukokuuta 2008

Terassin öljyäminen

Öljysin äidin terassin eilen illalla kerran, ja nyt aamulla toisen kerran.

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Vähän makupaloja liukastelusta





Liukastelua

Oltiin puolikkaan ja linja-auton kanssa liukastelemassa Huittisten
ajoharjoitteluradalla.

lauantai 3. toukokuuta 2008

Rusketusrajat

Istuin iltapäivän jokilaivalla, ja siitä tuli pienet rusketusrajat.

Aika huono ilma olla jokilaivalla

perjantai 2. toukokuuta 2008

Miten niin sängyssä on ahdasta?

Hyvinhän sänkyyn mahtuu useampikin, kunhan vähän tiivistää välejä.

torstai 1. toukokuuta 2008